Pian on alkamassa marraskuu, joka on syksyn ja talven taitekohta. Luonto on valmistautunut pimeään ja kylmään jo useamman viikon ajan. Tuuli raivaa puiden pudottamat lehdet hyödynnettäviksi. Ihmiset touhuavat haravoiden ja turhakkeella pärryytellen. Jos jättää lehdet paikoilleen niin kuin luonto ne asettelee, ne kyllä ihmeellisesti katoavat hyvinkin pian keväällä. Palveltuaan sitä ennen pieniä eläväisiä talvensuojina.
Kun olin lapsi, puhuttiin, että tauti marrastaa. Itselläni oli toistuvia angiinoita ja jouduin useamman kerran sairaalaankin. Muistan vieläkin, miten se tauti alkoi minulla marrastaa. Minulle tuli yllättäen surullinen olo ja teki mieli vetäytyä syrjään kaikesta. Ja aika pian alkoi kurkku kipeytyä. En mielelläni kertonut siitä aikuisille, mutta toki he huomasivat mielentilani ja niinpä leuan alta löytyi jälleen kerran turvonneita imusolmukkeita.
Sama ilmiö on hyvin selvä myös eläimillä. Vetäytyminen omaan rauhaan on varma merkki siitä, että jokin on pielessä.
Kuinka usein nuo ensimerkit tuleekaan nykyisin ohitettua? Kaikella on merkityksensä. Keho viestii ensin varovasti, sitten näkyvämmin. Hidasta, kuuntele, tee jotain asialle, jos se on tarpeen.
Loppusyksyn vähenevä valo, ja luonnon värittömyys ovat viestejä meille: rauhoitu, kuuntele itseäsi, lepää. On lupa nukkua enemmän, on lupa viettää hämäränhyssyä, seurata aamun valkenemista.
